Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 10. tammikuuta 2011

Tumman veden päällä

Sain siis joululahjaksi Peter Franzénin kirjan Tumman veden päällä. Luin sen kyllä jo reilu viikko sitten loppuun, mutta enpä ole ehtinyt siitä vielä postata.. Nyt vuorossa siis tällainen lyhyt "esittelypostaus" siitä.. :)
""Hukkasin kaikki isän ostamat Kelju K. Kojootit puroihin, joihin vanhan talven lumet sulivat."


Lapsen elämässä jokainen päivä sisältää jotain uutta ja ihmeellistä. Se voi olla leikki pikkusiskon ja naapurin poikien kanssa, se voi olla hassutteleva isoisä tai kilpaa työnnettävän potkukelkan alla narskuva lumi. Petelle se on myös edessä oleva ensimmäinen kouluvuosi.
Ja sitten on isä joka muuttuu. Keittiöstä alkaa öisin kuulua ääniä, riitaa ja itkua. Lähdetään yön selkään.
Lapsi luottaa vanhempiinsa, ihailee heitä, on täynnä toivoa ja uskoa tulevaan. Mitä tapahtuu kun tämä kuva hajoaa?


Peter Franzénin Tumman veden päällä on aseista riisuvan herkkä ja usein riemastuttava kasvukuvaus. Franzén tavoittaa lapsen tavan kokea maailma läikehtivinä yksityiskohtina. Hän kuljettaa tarinaa pienten huomioiden, esineiden, tuoksujen ja tunnelmien kautta kohti suurta draamaa, hetkeä jolloin lapsuuden idylli särkyy."

Tykkäsin tosta ihan hirmusen paljon! :) Olin positiivisesti yllättynyt kuinka hyvin Franzén osaa kirjottaa, ja just kuinka elävästi kuvaa maailmaa ja arkea pienen pojan näkökulmasta! Kirjaan kyllä uppoutuu täysin, pelkää ja iloitsee Peten mukana. :) Tykkäsin myös siitä kuinka siinä kirjan arjessa pilkahtelee ilo ja rakkaus, vaikka kuitenkin kirjassa on tietynlainen häälyvä tumma tunnelma, odottaa että kohta jotain pahaa (taas) tapahtuu.. Kirja on myöskin mun mielestä jollain tavalla hyvin suomalainen, jos siis haluat tunnelmoida (ja ehkä myöskin vähän nauraa ja kauhistella) suomalaisuutta niin tää on siinäkin mielessä hyvä.. ;D Ja (SEURAA PALJASTUS :)) koska pelkäsin koko ajan yhtä tapahtumaa (minkä olin siis lukenut jostain kirja-arvostelusta tms ja muistin pikkusen eritavalla :D) niin olin tosi ilonen ja helpottunut kun kirjassa olikin aika onnellinen loppu! :D Suosittelen kyllä lämpimästi, onhan se aika rankka, mutta myös ihana kirja! :) Pari pikku asiaa mua kyllä jäi häiritsemään (koska oon aika pilkunviilaaja :P) koska ne ei mun mielestä selvinny kirjan aikana niin olisin halunnu tietää mikä tarkotus niillä oli ja noin... :/ :D

Onko kukaan muu lukenu? Mielipiteitä? :) Tai ootteko aikessa lukea?

- Johanna

perjantai 31. joulukuuta 2010

Kolme kirjaa

Moikka moi! :)

Tää postaus tulee nyt ajastettuna, koska me ollaa tän ilmestyessä jo matkalla (tai ehkä perillä? :)) menossa viikonlopuks uuden vuoden viettoon! :) Oon viime aikoina koittanu lukea muutaman kirjan "pois alta" koska tiesin et saan ainekin yhden kirjan joululahjaks - en tosin että minkä.. :) Tässä postus kolmesta viimeisimmästä, kaikki oli omalla tavallaan hyviä..

Jodi Picoult : Koruton totuus
"Pennsylvanian amish-yhteisön idyllinen rauha järkkyy, kun maatalon navetasta löytyy vastasyntyneen ruumis. Poliisitutkinnassa paljastuu, että vauvan on ilmeisesti surmannut sen oma äiti, vasta kahdeksantoistavuotias naimaton amish-tyttö. Tapaus osoittautuu kovaksi pähkinäksi Ellie Hathawaylle, suurkaupungin juristille, joka astuu myrskyn silmään puolustamaan nuorta Katie Fisheriä. Kulttuurien yhteentörmäys on väistämätön, sillä ensi kertaa nousujohteisella urallaan Ellie joutuu tekemisiin täysin omastaan poikkeavan oikeuskäsityksen kanssa. Hienovireisestä ihmissuhdetarinasta jännittäväksi oikeussalidraamaksi kehittyvä Koruton totuus kuvaa amishien elämää kiehtovalla tavalla."

Tykkäsin tästä tosi paljon, tähän jäi heti koukkuun niin ettei kesken ois malttanu mitenkään jättää! :) Tää ei ollu myöskään läheskään niin ahdistava tai pelottava kun mitä kuvittelin.. Tosi hyvin kirjoitettu tarina, ainoastaan vika aukeama (eli loppu :D) mua vähän ärsytti, en ois halunnu ehkä että se ihan niin loppuis.. :) Oli tosi kiinnostavaa myöskin lukea amisheista (osasyy miks halusin tän kirjan lukea), vaikka tottakai aina täytyy muistaa, että totuus voi olla oikeasti erilainen, aina jotain muuttuu/kerrotaan eritavalla, etenkin kun kertojana on ulkopuolinen (kirjoittaja ei siis ole amish :)). Tän jos lukee niin kannattaa lukea vasta sillon kun tietää että on paljon aikaa eikä paljon tekemistä, on meinaan ihan hirveän koukuttava ja kuitenkin 509sivua! ;) Voisin lukea tän kyllä uudestaankin (vaikka tiedän "syylliset" ym), sen verran hyvä oli..

Anja Snellman: Parvekejumalat
"Pelko tulee yöllä, ja se sanoo: minun nimeni on Gudmo. Sillä on vanhan naisen kasvot ja ääni kuulostaa siltä kuin joku tallaisi lasimurskaa. Sen takaa ei näy kuuta eikä tähtiä. Sen hengityksestä tipahtelee etikkaa ja palanutta hartsia. Se haluaa palasen minusta, sen on otettava palanen minusta että kaikki jatkuisi niin kuin aina ennenkin.

Somaliperheen tytär Anis asuu Muukalaistalossa ja unelmoi asioista, jotka kantasuomalaisille teinitytöille ovat itsestään selviä. Mutta isällä on muita suunnitelmia. Niihin eivät kuulu leffat, bileet, huulipuna ja farkut, joihin Anis pukeutuu salaa isän ja veljien haukkapartiolta. Eivätkä pojat, etenkään eräs Luka, jonka Anis tapaa Al Goren ilmastoluennolla.
Samaan aikaan taiteilijaäidin tytär Zahra, entiseltä nimeltään Alla Pohjola, pukee ylleen niqabin, jolla peittää vartalonsa kuvat ja arvet, jotka muistuttavat entisestä elämästä. Zahra on päättänyt palata kotiin, kääntyä islamilaiseksi. Huivinsa alla hän on uusi, puhdas ja tahraton. Hän löytää muitakin kotiinpalaajia, perustaa Halajan-ryhmän ja järjestää islamilaisuuteen tutustuttavan tapahtuman.
Kun Aniksen ja Zahran tiet risteävät, kummankin elämä muuttuu lopullisesti."

Tää oli mulla pitkään kesken, en ollu päässy kuin muutamia sivuja eteenpäin ja luin siihen väliin kaikkia muita kirjoja, jotenkin vaan mun oli vaikee päästä "käsiks" tähän, uppoutua tarinaan. Sitten päätin vaan että pakko se on nyt lukea, ja jonkun matkaan se oli mun mielestä vielä sellasta "irrallista" en oikein päässyt mukaan, ja rehellisesti sanottuna en edes hirveästi tykännyt. Mutta sitten loppua kohti se alkoi parantumaan, jäin koukkuun ja toivoin ettei se ihan vielä loppuis. :) Siinä alussa mä vaan kokoajan odotin että rupeis tapahtumaan, että noi kaikki ihmiset jo linkittyis toisiinsa ym (mä muuten tykkään hirveesti kirjoista missä on eri tarinoita tai kertojia, ja siitä miten ne taidokkaasti yhtyy toisiinsa! :D), mutta sitten kun alkoi tapahtumaan niin se kirja alko maistua niin hyvin että sivut vaan hupeni ja meinas loppua kesken.. :D Tän kirjan jälkeen mulla jäi sellanen tosi surullinen/ahdistunut fiilis joksikin aikaa, mietin kuinka tollasia kohtaloita oikeasti on, jollekin noi asiat voi oikeasti olla arkipäivää, vaikka tää kirja onkin fiktiota, ja vielä suomalaisen kirjoittama.. :( Kirja siis yllätti mut raakuudellaan, ja en ehkä ihan kaikkein herkimmille suosittelis tätä, jos on siis tapana ahdistua esim just kirjoista.. Hyvä tääkin oli (alun tökkimistä lukuunottamatta), mutta aikamoisen painavaa tekstiä, en ihan heti halua/uskalla lukea uudestaan vaikka tää nyt mulla omana onkin.. :)

Paulo Coelho: Veronika päättää kuolla
"Kun vähiten odotat sitä - kaikki muuttuu

Veronika on nuori ja kaunis. Hänellä on ystäviä ja ihailijoita, joiden kanssa mennä ulos. Hänellä on myös vakituinen työ sekä rakastava perhe. Silti hän ei ole onnellinen. Jotakin puuttuu hänen elämästään, ja hän päättää kuolla marraskuun 11.päivän aamuna vuonna 1997. Hän ottaa yliannoksen unilääkkeitä, mutta vain herätäkseen lähimmässä sairaalassa. Siellä hänelle kerrotaan, että vaikka hän elää, hänen sydämensä on vaurioitunut ja hänellä on vain muutama päivä elinaikaa...

Tarina seuraa Veronikaa näiden intensiivisten päivien ajan, ja tilittää hänen hiljaisia mietteitään siitä, mitä hulluus on. Veronika nimittäin oivaltaa, että jokainen elämämme hetki on tulos tietoisesta valinnasta elämän ja kuoleman välillä.

Paulo Coelhon vanhemmat toimittivat hänet kolmesti murrosikäisenä mielisairaalaan, koska heidän mielestään hänen haaveensa kirjailijan urasta olivat sopimattomia ja omituisia. Hän on itse sitä mieltä, että ihmisen sisäinen ääni joskus ohjaa meitä oudoille teille, jotka saattavat ulkopuolisista vaikuttaa omituisilta, mutta jotka ovat välttämättömiä ihmisen omalle henkiselle kehitykselle. Kirjoittamalla teoksen Veronika päättää kuolla Paulo Coelho myötävaikutti sellaisen lain läpiviemiseen Brasiliassa, joka estää ihmisen pakottamisen mielisairaalahoitoon."

Tää oli taas niin ihanan soljuvaa, helppolukuista ja eteenpäin menevää tekstiä, että tykkäsin kyllä tosi paljon! :) Jos ei oteta muutamia juttuja lukuun niin tää kirja oli älyttömän hyvä. Tietysti koska tää on Coelhoa niin mukana on symboliikkaa ja vähän erikoisiakin henkisiä ajatuksia tms, mutta mä yleensä niitä vähän suollan läpi, jos oon eri mieltä, mutta muuten tykkään niinkuin tarinoina sen kirjoista hirmusesti.. :D Tätä voisin suositella etenkin sellasille jotka on kiinnostunu mielenterveydestä ym (niinkuin mä :)). Toki aika monille muillekin, sellaisille jotka ei ihan heti säikähdä tarinoiden takaa pilkisteleviä henkisiä merkityksiä, tai joitain aika "rajuja" juttuja.. :D Tosi selkeesti tässä kirjotan, haha. Mutta (en tiedä oonko se vaan mun mielipide) mulle jäi tästäkin taas sellanen hyvä fiilis, tää oli ihanan helppolukuinen ja toisin kuin vois päätellä (ellen oo ihan eri mieltä ku kaikki muut :D) niin kevyt kertomus.. :) En nähtävästi osaa kirjottaa tästä kun jotain ihan ympäripyöreetä, mutta siinäpä teille syy tarkistaa kirja ite ja kertoa sitten mulle mielipiteenne! ;)

No, tossa noi nyt oli. :) Onko joku muu lukenut näitä kirjoja, tai näiden kirjailijoiden kirjoja? :) Mitä mieltä olitte? Oisin tosi utelias kuulemaan.. :D Toivottavasti mä en oo muuten huijannu ketään uskomaan, että osaisin oikeesti kirjoittaa jotain "kirja-arvosteluja" koska näähän ei ihan sellasia ole, laitan kirjan takakansitekstin ja sen enempää en haluakkaa oikestaan paljastaa kirjojen sisältöä, koska oon ite sellanen että en haluu tietää oikeastaan mitään kirjasta ennen sen lukemista.. :D Ja sitten mä vaan kirjotan jos mulle on tullut jotai ajatuksia kirjasta, ja just et onko soljuvaa vai tökkivää ja noin.. :) En tiiä onko nää ihan järjettömiä postauksia ja teenkö näitä turhaan, vai tykkääkö joku näitä(kin) lukea? :) Toivottavasti tykkäis koska ite rakastan kirjoja ja niiden suosittelemista muille! ;D

Mutta nyt, oikein ihanaa ja onnellista uutta vuotta 2011 kaikille ihanille ihmisille!! :)

- Johanna

lauantai 4. joulukuuta 2010

Totta (uutuus)

Luin tässä pari päivää sitten Riikka Pulkkisen toisen romaanin Totta. Rajan (eli Pulkkisen esikoisromaani) luin jo muutama vuosi sitten, enkä muista sitä ihan tarkalleen enää, mutta sen muistan, että olin vaikuttunut ja aloin odottamaan Pulkkiselta lisää teoksia. :) Muistini mukaan (suokaa anteksi jos olen väärässä) Totta jatkaa kerronnaltaan ja tyyliltään hyvin samantapaista linjaa kuin Rajakin. Ihana tarina, hyvin kerrottu (mä en tiedä mikä siinä on, mutta rakastan jos on monta kertojaa, mutta silloin olen myöskin hyvin vaativa.. :D Jos ite kirjoittaisin joskus kirjan, niin koittaisin vamaan kirjottaa sen monen eri henkilön näkökulmista.. ;)), ja ennenkaikkea sellanen mihin mä ainekin uppoiduin, siihen maailmaan, niiden ihmisten tarinoihin.. Kuitenkin, jos joku miinuspuoli pitäis mainita, niin mulla ehkä välillä tuli vähän ähky siitä "erikoisesta" kerronnasta, tiedättekö mitä mä tarkotan? :D Välillä tuntui, että lause lauseen perään oli sellasia filosofisia, isoja ja ajattelevia lauseita.. Älkää käsittäkö väärin, mä pidän kyllä ton tyyppisestä tekstistä tosi paljon, mutta upotettuna muun tekstin joukkoon, tässä se ehkä jonkinverran vei uskottavuutta kun oli lähes kokoajan sellaista.. No anyway, toi on vaan mun mielipide, ja yleisesti ottaen tykkäsin kyllä hirmupaljon! :) Ja täähän on siis mulla omana ja aion kyllä lukea uudestaankin! ;)

Mulla on tapana, että kun oon lukenut jonkun kirjan loppuun, niin pysähdyn hetkeks miettimään, mitä ajatuksia, tunteita ja kenties muistojakin se mussa herättää.. :) Niinkuin kerroin jo täällä, niin Alkemisti herätti mussa sellasen hyväntuulisen, unelmoivan fiiliksen, no, tää sit ehkäpä sen vastakohdan, tuli sellanen surumielinen fiilis, ja jäin miettimään niitä ei niin kauheen hyviä muistoja... Ja se suru ei niinkään kohdistunut kuolemaan, vaan rakkauteen ja elämään.. En nyt oikein tiedä miten tätä tän paremmin pystyisin selittämään, kun en oikein itellenikään niitä pysty selittelemään, ja kun en kuitenkaan tänne blogiin viiti kauhean henkilökohtasista jutuista kirjoittaa, no, mutta ehkä ymmärrätte mitä haen... :) (kauheen hyvä kehotus muuten, lukekaa tää kirja - sen jälkeen tuutte ahdistuneiks! :D No ei vaan.. :P) Mutta suosituksia satelee taas - kuitenkin nyt ehkäpä sellasille, ketkä tykkää vähän enempi sellasesta filosofisesta pohdiskelusta, kuin ihan romanttisesta hömpästä tms.. :)


Takakansitekstiä taas loppuun (vaikkei tästä ehkä kauheen hyvää käsitystä tarinasta saa.. :))

- Anna löysi mekon, Elsa sanoi, piti silmiään yhä kiinni.
-Minkä mekon?
-Eevan.
-Niinkö, hän sai sanottua.
-Miksi se meillä on, miksei sitä ole laitettu pois? Elsa oli hetken hiljaa. Maiskautti suutaan.
-Minä kerroin, Elsa sanoi sitten.


Rakkaus, suru, haavat, lohtu. Riikka Pulkkinen kuvaa herkin vedoin niitä pieniä liikkeitä, joilla ihmisen mieli käsittelee kaikkein isoimpia asioita.

Ja joo, löysin sisäsivulta vähän selkeämmän "takakansitekstin" vielä.. :D


  On kevät, Elsa tekee kuolemaa. Martti ja Eleonoora yrittävät totutella ajatukseen vaimon ja äidin menettämisestä, vaikka suru painaa kyyryyn.
  
  Tytärentytär Anna kuvittelee mieluummin toisten tarinoita kuin kertoo omaansa. Hänelle mummo kertoo Eevasta, josta on vaiettu vuosikaudet.
  
  Lastenhoitajaksi palkatun nuoren naisen ääni vie toiseen todellisuuteen, 60-luvun alkuun, jolloin pieni pilleri oli jo keksitty, muttei vielä uusia iskulauseita.
  
  Auki kiertyvät äitien ja tyttärien tarinat, joissa muisti pettää, koska se on lohdullisinta.


Onko joku muu jo ehtinyt tän lukemaan? Mitä ajatuksia se herätti? :) JA mitä mieltä ootte ylipäätään näistä mun kirja"arvosteluista"? Lukeeko näitä edes kukaan vai hyppääkö harvat lukijatkin nää yli? :D

-Johanna

tiistai 30. marraskuuta 2010

Lahjuksia ;)

Sain viikko sitten (?) äidiltäni "pikkujoululahjaksi" tämmösen hauskan nostalgisen laulukirjan :)
 Neiti sai mummulta tommosen pienen eläinkirjan, (oli pakko laittaa norsuaukeamasta tänne kuva kun se oli niin sulonen! :D) Tää oli hyvä kun neiti tykkää lueskella kirjoja mutta ohuet sivut tuppaa vielä repeytymään..
 Siskolta mä sain tommosen ihanan pussukan, näitä ei voi koskaan olla liikaa, ja olin vaikuttunu kuinka siististi toi on tehty! ;) Tää oli siis jättekiva, kiitti sisko! :D
Sit jo muutama viikko sitten sain "hoitopalkkioks" siskolta jotain aivan ihanaa, oon vieläki ihan fiilareissa! :D Eli siis itetehdyt neuvolakortinkannet, mitkä oon siis jo pitkään halunnu tehdä tai ostaa, ja nyt ne on mun jejee! ;) Ja noissa oli sit tarkotuksena et saan viel ite koristella ja vaikka kirjailla ym niitä viel oman makuni mukaan, ihanaa! :) Toi kangaskin oli tosi ihana, en ois voinu paremmin valita :D

 Siinäpä nuo oli ja eipä muuta tällä kertaa, unten maat alkaa jo kutsua! :)

-Johanna




maanantai 29. marraskuuta 2010

Ostoksia

Viime aikoina en oo hirveästi ostellu mitään, ja jos oonki ni ne on enimmäkseen ollu lahjoja, nyt on ollu paljon synttäreitä ym.. Mistään noista en oo muistanu ottaa kuvia, mutta tässä muutama juttu, mitkä ainekin muistan ostaneeni viime aikoina.. :)
Helsingissä ollessa en nyt ostanu kun tosiaan muutaman jutun, ja niistäkin osa oli taas vaarilaan jätettäviä, mutta noi kaks sulosta kirjaa pääty meille! :) Rakastan noita nalle puh- kirjan magneetteja, ja neitikin tykkää kovasti leikkiä niillä..
Sit tollanen pieni räsymatto, oli pakko ostaa koska mul tuli ihan mieleen meiän olkkari tosta, meillä on meinaan aika pinkki/viininpuna voittosta tällä hetkellä.. :D Tosin toi nyt ehkä on vähän liian pieni olkkariin, mutta kyllä mä tolle vielä käyttöä keksin, laitan vaikka keittiöön joulumatos tms! :)
Muutama viiko sitten olin Me and I- kutsuilla ja sieltä sit tilasin neidille tollasen pipon, se ei tossa kuvassa näy, mutta on siis sellanen ylipitkä tai mikskä niitä nyt sanotaan :D ja sit noi sukat itseasias tilattiin siskon kans puoliks, se oli sellanen kolmen paketti ja niist kaks meni siskon pojille.. :) Noi on neidille viel ihan liian isot, mut ehkä ne jo ens vuonna saa käyttön sit..
Ja itelle tollanen me&i sudenkorento-tunika, en oo vieläkään päättäny että tykkäänkö mä oikeesti siitä ja sopiiks se mulle ym, en oo siis kertaakaan viel käyttäny enkä tiiä käytänkö hirveesti, mut en oo myöskään jaksanu palauttaa.. :D Semmosia tällä kertaa, mitäs tykkäsitte? :)

- Johanna

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Alkemisti

Ollaan nyt viime aikoina säälittävän huonosti pidetty blogia pystyssä, mutta ehkäpä tähän olis tulossa muutos, jotenkin ei vaan oo yhtään ollut energiaa postailla ja on kyllä hirmuset määrät juttuja mistä "pitäis" postata, mutta kun ei muka ehdi tai jotain.. :/ No nyt kuitenki yks kirja-postaus tähän väliin.. :)

Ollaan oltu tässä neitosen kanssa myöskin reissussa, oltiin melkein viikko taas Helsingissä.. Meidän iskällä on aikamoinen kirjavarasto ja usein sieltä tulee luettua/lainattua jotain. :) Nyt mukaan lähti esimerkiksi Paulo Coelhoa, elikkä Alkemisti. Iskä suositteli tätä mulle, ja olin itekkin ajatellut että haluan sen lukea, joten nyt vihdoin luin.. Ja tykkäsin! Se on sellanen helppolukuinen, ja sitä voi oikeastaan lukea kahdella tavalla, voi päättää, että lukeeko sen "kevyesti" vähän niinkuin lastensatuna tms, tai sitten syvällisemmin, niin että pohtii niiden asioiden merkitystä ja miettii sivussa omaa elämää ym.. :) Itse tarina soljui hyvin eteenpäin, ei jäänyt tökkimään missään kohdassa niinkuin joissain kirjoissa käy. Kun olin lukenu kirjan loppuun jäi sellanen onnellinen, hyväntuulinen fiilis päälle, ja se sai myöskin miettimään omia unelmiaan.. Tää oli siis hyvä kirja mulle tähän saumaan, kun välillä tuntuu etten enää oikein osaa unelmoida vaikka ennen mun elämä suorasaan koostui unelmista :P tota lukiessa tajus, että on mullakin unelmia, (ja itseasiassa myös jo toteutuneita unelmia).. :) Vielä vaan sitä jäin miettimään, että muistutanko kuitenkin enemmän Santiagoa vai kristallikauppiasta, ja mitä todella haluan elämässäni ja olenko valmis myöskin luopumaan ja tekemään muutoksia niiden eteen..? :) Kaiken kaikkiaan siis ihana kirja, ja voin suositella ihan kaikille! :)


Onko joku teistä jo lukenut Alkemistin, mitäs olitte mieltä? :)

 Loppuun laitan vielä takakansitekstin kirjasta.. :)


Unelmia ja aarteita etsimässä

Alkemisti on kertomus nuoresta andalusialaisesta paimenesta Santiagosta, joka lähtee toteuttamaan unelmaansa ja etsimään maailman hienoimpia aarteita. Hän suuntaa Espanjasta Tangerin markkinoille, matkaa halki Egyptin aavikon kohti pyramideja, kunnes tapaa alkemistn. Tarina Santiagon matkallaan löytämistä aarteista opettaa meille viisauksista tärkeimmän: kuuntele sydäntäsi, opi tulkitsemaan elämäntiellä olevia merkkejä ja - ennen kaikkea - kurkota kohti unelmiasi.

Vain harvoin lukija saa käsiinsä kirjan, joka voi muuttaa hänen elämänsä suunnan täysin. Paulo Coelhon Alkemisti on tällainen kirja. Yli 30 miljoonaa lukijaa on vankka osoitus siitä, että Alkemisti on moderni klassikko.

"Viehättävä, yksinkertainen ja hyvin kirjoitettu tarina."
Publishers weekly

"Loistava tarina kohtalosta."
The Independent

"Alkemiassa on kyse siitä, miten arkinen ja jokapäiväinen muuttuukin ihmeeksi. Paulo Coelho on aikamme alkemisti."
The Economist

"Paulo Coelhon Alkemisti on kauniisti kirjoitettu elämäntaito-opas."
Aamulehti


-Johanna

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Lainakirjoja

Meiän iskä oli hankkinut jotain lastenkirjoja ym, ja sieltä joukosta nappasin Frances Hodgson Burnettin Salaisen puutarhan, koska mun sivistyksessä on suuria puutoksia, vaikka kirja- ja lukutoukka oonkin aina ollut, ja tää oli yks niistä. :) Siispä luin sen, ja tykkäsin. Ihanan sulonen, ja sellanen mitä oli pakko vaan lukea ja lukea, en voinut lopettaa.. :D En tosin kokonaan ehtinyt sitä vaarilassa lukea ja lainasinkin sen kotiin.. Se toi mulle kyllä selkeesti mieleen lapsuuden, olin just sellanen yksikseen metsissä ja eläinten kanssa viihtyvä lapsi, ja oi vitsi oliskin ollut hienoa jos olis ollut sillon joku tommonen ihan oma paikka, oma puutarha! :D Hyvin myöskin pääs sisälle siihen vanhaan aikaan, tykkään just tollasista kirjoista missä on niin erilaista kuin nykyään, näkee vähän millasta on ennen voinut olla, sillä eihän ton kirjan tavat ym tosiaankaan tähän päivään ihan istu.. ;) Suositelen siis niille jotka ei oo vielä kirjaa lukenut, aikuisille ja lapsille! :)
Ja sitten toinen kirja mikä ollaan saatu lainaan, tosin varmaan monivuotiseen sellaseen.. :D
Tää kirja on mulle yhtä kuin lapsuus. ;) Ties kuinka monta miljoonaa kertaa tästä on laulettu, tai kuunneltu kun äiti lauloi, ja aina, jos mietin lastenlauluja niin tää kirja pomppaa mun mieleen heti! :D Muistan suunnilleen kaikki kuvat ulkoa, ja täältä löytyy suunnilleen kaikki lorut ja laulut lapsille mitä kuvitella voi.. :) Sikspä olin enemmän kuin innoissani kun äiti, eli mummu, lainas tätä meille kun kuuli ettei meillä oo oikein mitään lastenlaulukirjaa ja joudun luritella suunnilleen kaiken omasta päästäni neidille.. :) Että nyt ei muuta kuin lauleskelemaan!

Onkos nää kirjat muille tuttuja, tai onko teillä jotain muita kirjoja mitkä tulee heti mieleen kun mietitte lapsuutta? :) Laulatteko ite omille lapsillenne vai hoitaako esim CD:eet sen tehtävän? :D

Rentouttavaa sunnuntaita!

- Johanna

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Varsinainen talousihme

Lainasin kirjastosta Sophie Kinsellan kirjan Varsinainen talousihme, en välttämättä olis takakansitekstin perusteella siitä hirveesti kiinnostunut, mutta ajattelin, että kun se on Kinsellaa niin varmaan se on mukaansatempaava ja hauska, vaikka juoni kuulosti vähän epämielenkiintoselta tai tylsältä.. :) Jouduin kuitenkin pettymään, se ei ollut läheskään niin helppo/nopealukuinen ja hauska kuin mitä muut Kinsellan kirjat on ollu. Kyllä tietysti tonkin aika nopealla tahdilla luin ja parissa kohdassa nauroin vedet silmissä, mutta yllättävän tylsä se kuitenkin oli.. Ehkä mä vaan odotan Kinsellalta sellasta takuuvarmaa viihdettä, kevyttä hömppää, mutta mun mielestä lakifirman osakkuudesta haaveileva ja petosta selvittävä päähenkilö ei jotenkaan kuulu siihen. Tää siis on vaan mun mielipide, mutta jos odottaa aivot narikkaan- hömppäkirjallisuutta niin valitse joku muu (Kinsellan kirjoista vaikkapa), tää ei ole se paras vaihtoehto "jos on aikaa vain yhteen".. :D No okei, hyvä se silti oli, ei vaan ollut huippuhyvä. ;)
 Sori tosi huonot ja valottuneet kuvat..

Ja sitten ruokaan.. :D Tein meinaan eilen täytettyjä paprikoita iltaruuaks, mulla ei vaan ollut läheskään kaikkia aineksia mitä yleensä niihin laitan, joten jousuin vähän soveltamaan.. Täytteeks laitoin siis jauhelihaa (+mausteita!), riisiä, pari valkosipulinkynttä, aurajuustoa ja tavallista juustoa, ja siitä tuli yllättävän hyvää! :) Ne vaan ei näytä läheskään yhtä herkullisilta kuin mitä maistu..



- Johanna